Etsijä: Minna Canth

Minna Canth tarjoaa jokaiselle päivälle jotakin. Luen häntä kaunokirjailijana säännöllisesti, mutta aivan parina viime vuonna olen törmännyt häneen tiheään tehdessäni tutkimusta hänen aikalaisistaan helsinkiläisessä ystäväpiirissä. Suomalaiset sivistyneistöpiirit olivat pienet ja kaikki tunsivat likipitäen toisensa, ainakin maineelta. Koska parhaillaan teen osatutkimusta ystäväpiirin esoterisuudesta, törmään tuon tuostakin Canthiin. Olen mukana huikean kiinnostavassa, dosentti Maarit Leskelä-Kärjen vetämässä tutkimushankkeessa ”Uudet etsijät: esoteerisuus ja uskonnollisuuden murros suomalaisen sivistyneistön parissa 1880-luvulta 1930-luvulle”, jossa tarkastellaan monitieteisesti edellisen vuosisadan vaihteen sivistyneistön – ja etenkin taiteilijoiden – esoteerisuutta. Ilmiö oli niin voimakas, että se näkyi kaikilla elämänalueilla ja vaikutti yhteiskunnallisesti hyvin merkittävällä tavalla – tämän merkityksen haluamme hankkeessa nostaa esiin ja myös ottaa vakavasti.

Yksi suomalaisen sivistyneistön esoteerisuuteen liittyvän etsinnän johtotähdistä oli Minna Canth. Hän oli lukemattomien aikalaistensa tavoin kiinnostunut spiritualismista, joka oli syntynyt uskonnollisena liikkeenä Yhdysvalloissa muutama vuosikymmen aikaisemmin ja jonka muotoutumista – samoin kuin myös teosofian – suomalainen sanomalehdistö seurasi myös paikan päällä Euroopassa ahkerasti.

Canthin spiritualistinen kiinnostus kulminoitui monella tapaa vuoteen 1894, jolloin hän julkaisi teemasta mielestäni hyvin tärkeän, hänen omaa suhdettaan spiritualismiin valottavan artikkelin ”Nykyaikainen spiritismi”. Siinä hän katsoi aikalaisilleen tyypilliseen tapaan ”spiritismin” ponnistavan siitä onttoudesta, jonka materialismi oli synnyttänyt. Kun elettiin vailla uskoa korkeampaan ja pelkän järjen valossa, seurasi hänen mukaansa “ammottava tyhjyys ja surkea epätoivo [–] Kun aineellisuuden valta oli korkeimmillaan, alkoi henkisen elämän tarve käydä kipeätä kipeämmäksi.” (”Nykyaikainen spiritismi”, 35–6)

Minna Canthia esoteerinen etsintä motivoi jo varhain, hän oli yksi suomalaisia edelläkävijöitä. Hän seurasi tarkoin sanomalehtien uutisointia tapahtumista, selostuksia spiritualististen tapahtumia tieteellisistä tutkimuksesta ja perehtyi itämaisiin uskontoihin ja teosofiaan. Tietenkin hän kävi myös keskustelua muiden kanssa. Hän oli siis tyypillinen aikansa sivistyneistön edustaja. ”Spiritistiset” istunnot, jotka oli toki silloinkin ja etenkin nyt helppo kuitata silkaksi viihteeksi, olivat Canthille paljon enemmän kuin hupia. Hän oli aidosti kiinnostunut ilmiöistä ja suhtautui niihin suurella uteliaisuudella, joskaan ei suinkaan kritiikittömästi.

Kuten Minna Maijala huomioi Canth-elämäkerrassaan (135–6), Canth kirjoitti aiheesta myös huvinäytelmän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki Kanttilassa oikeasti pidetyt istunnot olisivat olleet pelkkää kortinpeluuseen verrattavaa viihdettä. Kun lukee Canthin artikkelin, vahvistuu käsitys, että hän oli liikkeellä aidolla kiinnostuksella ja etsinnällä myös spiritualismin suhteen, ei vain itämaisten uskontojen tai teosofian.

Meille tutkijoille on läpi monien viime vuosikymmenten ollut vaikeaa ottaa spiritualismin kaltaisia ilmiöitä todesta tai edes hyväksyä niitä tutkimuskohteina. Olemme helposti heittäneet syrjään tutkimuskohteidemme siihen suuntaan piirtyvät intressit epärelevantteina, ihmistä määrittämättöminä hairahduksina, noloina juttuina. 1800-luvun lopun näkökulmasta Minna Canth oli kuitenkin aivan asiallisella asialla. Eihän oltu mitenkään toteen näytetty, miten maailma oikein rakentui – eikä niin ole tehty vieläkään – ja asiaa selvittivät monet merkittävät tieteilijät.

Tämä antoi lisäpontta myös maallikkojen rohkaistua ottamaan asioista selvää. Kirjakaupat pursusivat esoteerista kirjallisuutta ja Ruotsista oli helppo tilata sitä lisää, jos omat valikoimat oli loppuunkaluttu. Lisäksi, eikä lainkaan vähäisenä osatekijänä, esoteerisuus ja myös okkultismi tarjosi uudenlaista, aidoksi koettua uskonnollista lohtua etsijöille. Vuosisadan vaihteen lähestyessä tiedostettiin erityisen kirkkaasti, että elettiin uuden kynnyksellä. Oltiin kyllästyneitä, Canthin Päivälehdessä joulun alla 1894 käyttämää muotoilua lainatakseni, ‘dekadanssiin’. Siitä etsintä.

Utelias mieli oli löytävä. Minna Canthilla oli antaa ohje etsintätyöhön: ”Näistä kaikista emme nykyaikana voi päättää vielä mitään, vaan täytyy meidän jättää ne tulevaisuuden ratkaistaviksi. Onhan monta etevää tiedemiestä jo ruvennut suurella innolla tutkimaan spiritistisiä ilmiöitä, epäilemättä he piankin tulevan luomaan niihin enemmän selvyyttä. Meidän on ainoastaan varominen, ettemme joudu ortodoksien kahleisiin, ei tieteellisen enemmän kuin uskonnollisenkaan, vaan harrastaisimme vapaata, rehellistä tutkimusta, muistaen, ettei ihmisellisen kehityksen lopullista astetta vielä likimainkaan ole saavutettu.” (51)

Minna Canth: ”Nykyajan spiritismi”. Itä-Rajalta. Käkisalmen 600-juhlan muisto. Käkisalmi 1894, 35–51.

Lisää luettavaa:

Antti Harmainen: “Kaikki voin kestää, voin elää, jos tiedän että hänet kerran vielä tapaan”. Spiritualismi ja teosofia sivistyneistön surutyön välineinä 1880-luvun lopulla. Historiallinen aikakauskirja 4/2014, 381–392.

Antti Harmainen: Kuinka lemmen tulta hallitaan? J. H. Erkko, sukupuoli ja uskonto 1800-luvun lopulla. Sukupuolentutkimus 1/2014, 20–30.

Minna Maijala: h. Helsinki: Otava 2014.

 

Mainokset